Stadin Silakkamarkkinoilla vieraili noin 80 000 kävijää

Stadin Silakkamarkkinoita vietettiin perinteiseen tapaan Helsingin Kauppatorilla 2.–8.10. Yhteensä tapahtumassa vieraili arviolta 80 000 kävijää.

Lauantaina 8. lokakuuta päättyneillä Stadin Silakkamarkkinoilla käytiin kauppaa vilkkaasti, ja osa tuotteista myytiin loppuun jo hyvissä ajoin ennen markkinoiden päättymistä. Viikon ohjelmaan kuului myös silakka-aiheista puheohjelmaa, merellistä musiikkia ja perinteinen Silakkasoutu.

Myyntivaltteja markkinoilla olivat tuttuun tapaan muun muassa Silakkaraadin palkitsemat maustekalat ja silakkatuotteet. Vaihtuvista ruoka-alan ammattilaisista ja silakkaruokien ystävistä koostuva Silakkaraati valitsee vuosittain kolme suosikkiaan kategorioissa “vuoden maustekala” ja “vuoden silakkayllätys”. Tänä vuonna palkittuja makuja olivat tillisilakka, chilisilakka ja perinteinen suutarinlohi.

”Olen käynyt Stadin Silakkamarkkinoilla jo yli 30 vuotta. Tunnelma oli jälleen lämmin, ja on ihana nähdä niin vanhoja tuttuja kuin uusiakin asiakkaita”, kertoo silakkayllätys-sarjassa palkittu Pirjo Salonen. 

Stadin Silakkamarkkinat on Suomen vanhimpia yleisötapahtumia, jota on juhlittu Helsingissä jo vuodesta 1743. Stadin Silakkamarkkinoita vietetään Kauppatorilla perinteisesti aina lokakuun ensimmäisestä sunnuntaista alkaen. Silakkamarkkinoiden jälkeen 9. lokakuuta Kauppatorilla pääsee säävarauksella ihailemaan Purjelaivapäivän suuria purjelaivoja.

Kuva: Kim Öhman